tiistai 12. toukokuuta 2015

Pihaprojekti on saanut alkunsa

Moikka! En ole ehtinyt blogia päivittämään, koska meillä on ollut kiirettä pihamme kanssa. Haluamme sen tiettyyn vaiheeseen ennen meidän jenkkireissua. Ainakin syötävät kasvit pitäisi vielä saada kasvamaan ja terassin vanha osa öljytä, niin ja sitten olisi vielä pensasaidan jatkaminen.

Mieheni vanhemmat olivat meidän apuna vappuna ja sen ansiosta olemme nyt saaneet terassin melkein valmiiksi. Iso kiitos heille avusta!  Vielä olisi jäljellä rimojen laitto. Onneksi olemme ostaneet valmiiksi pohjamaalattua rimaa, joten kerros maalia riittää. Rimojen laitto taitaa venyä reissun jälkeiseksi hommaksi. 

Terassille teimme hiekkalaatikon kuten aiemmin jo täällä suunnittelin. Koko on tosin isompi (1,6m x 1,6m x 0,3m) ja hyvä niin. Tuli just sopiva :) Hiekkalaatikko istui näin myös sopivasti terassin tukipuihin nähden. Laitoimme hieman lisää mursketta pohjalle ja sen jälkeen suodatinkankaan, jotta maa-ainekset eivät sekoitu keskenään. Suodatinkankaan päälle sitten vain kippasimme leikkihiekan. Hyviä kakkuja tuntuu tulevan ja V oli hyvinkin innoissaan heikkalaatikostaan. Kansi vielä puuttuu, mutta sillä ei ole mikään kiire. 


Mieheni teki ja minä maalasin siskoni kanssa kukkalaatikot terassille. Niissä on myös säleikkö, joten tarkoitus olisi niihin laittaa köynnöksiä kasvamaan. Pari kärhöä olemme jo ostaneet ja katsotaan menestyykö jalokärhö nimeltä "Piilu" laatikossa. Ehkä toiseen laitan köynnösruusun ja molempiin lisäksi etualalle kesäkukkia.

Teimme myös toisen muurialtaan multaa ja istutuksia vaille valmiiksi sekä istutimme pionit ja sipulikukat. Kirjoitin tästä penkistä aiemmin ja aika paljon muutoksia tuli suunnitelmaan. Kerron myöhemmin lisää penkin kukista. 

Pioneiden kohdalta on parannettu maata puolen metrin syvyydeltä ja voin sanoa, että huh, huh! Ihan hirveä homma! Lisäksi mies väsäsi eilen pioneille tuet lehtikompostikehikosta ja marjapensaan tuista. Aika kivat niistä tuli ja hinta oli paljo vähemmän kuin mitä seitsemän ristikkotukea olisi maksanut. Tähän penkkiin on vielä tarkoitus laittaa sammalleimua kiven vasemmalla puolella olevien pioneiden eteen, mutta muuten kasvit ovat paikallaan. Eihän tuo vielä kovin nätiltä näytä, mutta ehkä heinäkuussa :) Tulppaanit sentään aloittavat kohta kukinnan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti