torstai 25. kesäkuuta 2015

Jenkkireissumme

Heippa! Olemme palanneet reissusta ja kotiutuneet...jo jokin aikaasitten :) Reissumme meni pääasiassa hyvin ja olen etenkin tyytyväinen V:n jaksamiseen niin lentokoneessa kuin autossakin.

Reissumme alkoi yöllä ajomatkalla Helsinkiin, sitten lento Frankfurtin kautta San Franciscoon, jossa olimme perillä noin yhdeltä päivällä. Koko päivä piti jaksaa vielä valvoa ja hyvin onnistui :D Lentokoneessa V nukkui vain pari tuntia, mutta oli lopun ajasta onneksi hyväntuulinen. Tykkäsi kun muut juttelivat hänelle ja oikein haki huomiota. Saimme molempiin suuntiin pitkälle lennolle hyvät paikat. Meillä oli edessä seinä, johon laitettiin kori V:lle, jossa hän unensa pääasiassa nukkui. Lisäksi jalkatilaa oli reilusti. Kone oli kooltaan suuri ja oli kiva huomata, että kun nousi seisomaan oman paikan eteen, ei pää osunut kattoon.

Reissulla ehdimme katsastaa San Franciscon ja sen lähialueta, viettää rantapäivän kaupungissa Carmel by the Sea, ajaa Los Angelesiin ja Las Vegasiin. Minun lemppari oli Las Vegas ja pidin myös Carmelista. Ajomatka Los Angelesiin oli maisemiltaan aivan upea! Niin ja tulihan sitä hieman shoppailtuakin :)

Reissumme miinuspuolia oli minun ja veljeni sairastuminen. Parin päivän kovan kurkkukivun ja 39 asteen kuumeen jälkeen tajusin, että kyseessä on luultavasti angiina, jolloin oli parasta hakeutua lääkäriin. Angiinahan se oli. Onneksi lääkitys tehosi nopsaa ja seuraavana päivänä olimme molemmat jo kunnossa.

Tässä hieman kuvia reissusta!
Carmel by the sea
Rancho San Antonio

San Francisco


Reissu Losiin ja Vegasiin

Hurricane Point
Bongaa hylkeet!
Santa Monica beach
Aquarium of the Pacific
Matkaseurueemme
Ihana reissu takana :) Iso kiitos vielä ystäväperheellemme, joidenka luona vietimme suurimman osan ajasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti